Pääkirjoitus 25.6.2009


Merkittävä massatapahtuma haastaa alueen elintarviketuottajat 

Yläkuva JP Korpi-Vartiainen. Kartta www.saaristokaupunki.fi

_____________


Asuntomessut on merkittävä yleisötapahtuma. Kuopion Asuntomessujen yleisömäärä saattaa ylittää jopa 200.000 kävijän rajan, sillä Saaristokaupunki tulee herättämään varmasti laajalti huomiota. Asuntomessualue Kuopion Lehtoniemessä sijaitsee Kallaveden äärellä noin viisi kilometriä kaupungin keskustasta. 


Asuntomessut on merkittävä ruokatapahtuma


Messualue sijoittuu valmisteilla olevan Keilankannan kanavan ja sillan läheisyyteen. Kuopioon vuosina 2006-2020 valmistuva Saaristokaupunki on jo nyt saanut suuren huomion. Saaristokaupunki pitää sisällään neljä niemeä sisältäen paljon rantaviivaa ja näitä yhdistävän Saaristokadun. Rakentamisen myötä syntyy myös uusia saaria kuten juuri messualueeksi valmistuva Lehtoniemi. Messujen pitoalueella Saaristokaupungissa on rantaviivaa yhteensä 42 kilometriä, joten luonnollisesti messuilla tulee olemaan näytteillä rantarakentamisen eri tapoja.

Taloudellinen taantuma suosii lähiruokaa

Maamme on joutunut ennennäkemättömän nopeasti globaalin taloudellisen laskusuhdanteen uhriksi. Elintarvikkeiden osalta lama näkyy kulutuksen suuntautumisena edullisempiin ruoka-aineisiin ja osaltaan myös ulkona syömisen vähenemiseen. Lähiruoka, luomu, ekologinen ruoka nostavat päätään ja niiden hyväksi tehty työ kantaa hedelmää.

Itse haluan, että pohjoissavolainen ruoka näkyy lukuisissa eri muodoissa tulevilla asuntomessuilla, niin messualueella kuin myös muualla Kuopion seudulla ravintoloissa ja eri oheistapahtumissa. Messualueella tapahtuvan ruokailun lisäksi messukävijät vievät mukanaan runsaasti myös yrityslahjoja ja tuliaisia kotiseuduilleen. Nämä kaikki luovat haasteen pohjoissavolaisille elintarvikejalostajille. 

Pallo elintarviketuottajilla

Kuuma peruna kesää 2010 ajatellen onkin: miten pohjoissavolainen lähiruoka ja ruokatuotanto saadaan näkyvästi esille myös Kuopion asuntomessuilla. Futuria-Elintarvikekehitys tulee toimimaan linkkinä asuntomessuorganisaation, messujen ruokapalvelutarjoajan ja pohjoissavolaisten elintarviketuottajien välillä.

Heitän pallon nyt paikallisille elintarvikeyrityksille: mitä sinun yritykselläsi olisi tarjottavana messukävijöille tai yritysvieraille - messukukkoja, messupaistikääryleitä vai Saaristokaupunki-mehua? Vai jotain ihan muuta?
Innovaatiot nostakoon päätänsä.

Jukka-Pekka Korpi-Vartiainen
vastaava päätoimittaja
p. 020 7464 619
jukka-pekka.korpi(at)suonenjoki.fi
2009 © Sisä-Savon seutuyhtymä               Uutiskirjeen tilaus/peruutus

Pohjois-Savon TE-keskus on rahoittanut tätä julkaisua.