Kuopiolainen Metzgerei Lihaniekka valmistaa laadukasta lähiruokaa lihasta ja kalasta




Makkaramestari Risto Heikkinen pohdiskelemassa liha-alan näkymiä. Kuvat JP Korpi-Vartiainen





Riston grillivinkit kesäksi

Liha- ja kalavartaita pippurimarinadissa sekä parsaa pekoniin ja kylkiviipaleisiin käärittyinä


Risto Heikkinen on itsekin innokas grillaaja. ”Laitan mieluusti kasviksia ja etenkin sipulia grillivartaisiin. Ja kun haluan herkutella, kiepautan possunkylkeä ja pekonia parsan ympärille. Ne sopivat myös grillimakkaran kanssa hyvin illanistujaisiin”, hehkuttaa Risto.

Riston suosikki grillauksessa on hunajapohjainen marinadi, johon hän käyttää oliiviöljyä, grillausmaustetta, sinappia ja ketsuppia sekä juoksevaa hunajaa.  Ainekset sekoitetaan keskenään ja marinadi höystetään pippurimyllystä jauhetulla mustapippurilla. Ja eikun suti käteen ja voitelemaan, jatkaa Risto.

Ja kalaruoista voissa paistettua ahventa ei voita mikään, kertoo itsekin innokas kalamies Risto Heikkinen, joka viettää vapaa-aikaansa Vehmersalmella Suvaksen rantamaisemissa. 


Lisätietoja:

www.lihaniekka.fi

JP Korpi-Vartiainen


Lihaniekka Oy on Kuopion Pitkälahden ABC-huoltoaseman kupeessa sijaitseva liha- ja kalajalosteita valmistava, v. 1996 perustettu yritys. Yrityksen perustaja on sen nykyinen omistaja MMM Risto Heikkinen. Ristolla on erittäin vankka liha-alan koulutus ja työkokemus. Tällä hetkellä yritys työllistää Riston lisäksi 3-4 henkilöä. Lihaniekka hankkii liharaaka-aineet pieniltä kotimaisilta raaka-ainetoimittajilta.




Metzgerei Lihaniekka on kantapään kautta kokenut pienteurastamojen puutteen itäisessä Suomessa. Nykytilanne johtaa turhan pitkiin ja hankaliin kuljetusjärjestelyihin, koska eläinten teurastaminen on aivan liian keskitettyä koko valtakunnassa, Risto kertoo. Samalla hän on huolissaan yli 500 km mittaisista kuljetusmatkoista, joita helposti tulee kuljetettaessa sikoja vaikkapa Joensuun läheltä Etelä-Pohjanmaalle Nurmoon teurastettaviksi.

Niin – ja tuo nimi saksalaista alkuperää oleva nimi Metzgerei tarkoittaa Keski-Euroopassa lihanvalmistuslaitosta, jolla on oma myymälänsä. Lihaniekan tehtaanmyymälä sijaitsee tätä nykyä läheisen ABC-marketin myymälätiloissa, jatkaa Risto. Tuotteita on saatavilla myös PeeÄssän myymälöistä.

Lihaisia liha- ja kalavalmisteita keskieurooppalaiseen tapaan

Risto kertoo Lihaniekan liikeideana olevan suomalaisen liha-, kala- ja makkarakulttuurin elävöittäminen tarjoamalla kuluttajille runsaasti lihaa ja kalaa sisältäviä jalosteita valmistettuna perinteiseen keskieurooppalaiseen tapaan. Lihaniekan valikoimiin kuuluukin mm. chorizoja, bratwursteja ja terriinejä. Risto innostuu myös kertomaan fleischkäseistä ja leberkäseistä unohtamatta suuren suosion saanutta järvikalaterriiniä.


2009 © Sisä-Savon seutuyhtymä               Uutiskirjeen tilaus/peruutus

Pohjois-Savon TE-keskus on rahoittanut tätä julkaisua.