Teksti ja kuvat Markku Levy





Tutkimuslaitokset Espanjan marjanelinkeinon edistäjinä

Gibraleónissa Huelvassa sijaitsevan Finca la Cavillan tutkimuslaitoksen tarkoituksena on uusien mansikkalajikkeiden kehittäminen. Tutkimuslaitosta meille esitteli Antonio Refollo. Hän kertoi, että laitos ei tuota viljelijöille taimia, vaan ainoastaan uusien lajikkeiden jalostaminen kuuluu tutkimuslaitoksen toimialaan. Taimien kaupallisen tuottamisen hoitavat taimikasvattajat lisenssein.

Yliopistoyhteistyötä


Tutkimuslaitoksesta Huelvan seudun mansikanviljelijät omistavat n. 80%  ja loppuomistus jakautuu säästökassoille, paikallishallinnolle sekä kasvihuonesektorille. Laitos työllistää kokopäiväisesti kaksi työntekijää ja osa-aikaisia työntekijöitä tarpeen mukaan. Laitos toimii yhteistyössä Sevillan Yliopiston kanssa, josta myös tarvittavaa tutkimustyötä ostetaan ostopalveluina. 

Vain kaksi pääsee jatkoon

Mansikan jalostus aloitetaan mansikkalajikkeita risteyttämällä. Risteytyksistä siemenet erotellaan ja kuivataan ja siemenistä kasvatetaan taimet. Yhdestä risteytyksestä istutetaan avomaalle 6.000 tainta. Taimia seurataan huolellisesti ja seuraavassa vaiheessa valitaan 150 tainta ”jatkoseurantaan”.  Jatkoseurannan jälkeen valitaan 20 kasvia tarkempaan seurantaa ja tässä vaiheessa lajikkeen seuranta on kestänyt kolme vuotta. Lopuksi valitaan kaksi yksilöä, ja jos niissä yksilöissä on tavoitellut ominaisuudet, niin sitten aloitetaan varsinainen viljelykokeilu.

Risteytyksestä lajikkeen markkinoille saattamiseen kuluu aikaa n. 7-8 vuotta ja ko. aikana syntyy n. 2 meur kustannukset.

Tarkat kriteerit

Jalostuksen tavoitteena on löytää lajike, joka on aikainen, kuljetusta kestävä ja jonka sadosta I-luokan marjan osuus olisi suuri. Lisäksi tautien kestävyyteen kiinnitetään paljon huomiota. Laitoksella koelajikkeita viljeltiin sekä avomaalla, pikku tunneleissa sekä varsinaisissa tunneleissa.

*  *  *  *  *  *

Yläbannerin kuva: koelajikkeita viljeltiin sekä avomaalla, pikku tunneleissa sekä varsinaisissa tunneleissa

Finca la Calvilla - Gibraleón

HUELVA

Mr. Antonio Refollo

Tel +34 69 696 0221




Vankkaa ammattitaitoa ja petopunkkeja

Toinen tutustumiskohteemme oli Estacion el Cebollar -niminen tutkimuslaitos. Tutkimuslaitos on osa Andalucian tutkimuskeskusta. Pinta-alaa laitoksessa on 5 ha, josta aktiivisessa tutkimuskäytössä oli 2 ha. Kuluista huolehti Andalucian paikallishallinto ja viljelijöiden järjestö Freshuelva, johon alueen viljelijät 90%:sti kuuluvat.

Laitoksella tehdään lajikejalostusta ja seurataan ja koeviljellään ulkomaisten jalostajien lajikkeita ennen niiden rekisteröintiä Espanjaan. Laitoksen koeviljelmillä seurattiin myös biologista torjuntaa. Siniset liima-ansat oli asennettu ripsiäisten torjuntaan, petopunkit oli levitetty kasvustoon vihannespunkien torjuntaan.

Tutkittavina oli mm. seuraavia lajikkeita Antilla, Fuentepina,  Primoris, Camarosa ja Canadanga.



Andalucialaiselle mansikalle on tyypillistä pitkulainen muoto.

Kauppa vaatii alempia jäämätasoja

Tutkimuslaitoksen työntekijän Juan Jesus Medinan mukaan biologinen torjunta on hieman kalliimpaa kuin kemiallinen torjunta, mutta biologinen viljelytekniikka on alkanut kiinnostaa viljelijöitä, koska suuret eurooppalaiset kauppaketjut vaativat nykyisiä raja-arvoja alempia jäämätasoja elintarvikkeissa.

Espanjassa maan desinfiointi on ”rutiininomainen” viljelytoimenpide. Maan desinfiointiin käytettävien torjunta-aineiden valikoima on vähentynyt ja aikaisemmin sallituista desinfiointiaineista osa on poistunut markkinoilta.

Biologinen maan desinfiointikoe


Tutkimuslaitoksella kokeillaan biologista maan desinfiointia. Kananlantaa sijoitettiin ”kompostoitumaan” tulevaan penkkiriviin muoviin neljäksi viikoksi. Maan lämpötilan noustessa riittävän korkeaksi maassa olevista kasvitaudeista ja tuholaisista toivotaan päästävän muovin alla eroon.

Kasvuolosuhteet kaukoseurannassa
 
Aurinkopaneelilla toimiva sääasema mittaa tunneleiden kasvuolosuhteita. Sääasemalta tiedot siirtyvät Cordobaan, jossa ne käsitellään ja sääaseman tietoihin pohjautuen Cordobassa tehdään mm. kasteluohjeet.
2010 © Sisä-Savon seutuyhtymä               Uutiskirjeen tilaus/peruutus

Pohjois-Savon ELY-keskus on rahoittanut tätä julkaisua.